Ajankohtaista

Lupaava alku

OM:n ty√∂n painopiste Abhasiassa on TqvartŇ°elin kaupungissa. Asukkaita koettelevat esimerkiksi k√∂yhyys, ty√∂tt√∂myys ja erilaiset riippuvuudet. Jumala ei kuitenkaan ole unohtanut t√§t√§ kaupunkia.

Lue lisää

Näky oman kansan tavoittamisesta

Pohjoisafrikkalainen Amid (nimi muutettu) pakeni kristittyjen pidätyksiä naapurimaahan. Nyt hän tavoittaa oman kansansa ihmisiä siellä.

Lue lisää

Rakkauden lähettiläinä Itä-Euroopassa

Risto ja Terttu Venäläinen palvelivat kahden ja puolen kuukauden ajan Bus4Life-työssä Itä-Euroopassa. Yhdessä he muodostavat tiimin, joka toimii saumattomasti yhteen.

Lue lisää

Lasten ensimmäinen hammastarkastus

Pari sataa innokasta lasta pääsi ensimmäistä kertaa elämässään hammastarkastukseen Logos Hopen Brasilian-vierailun yhteydessä Vitóriassa.

Lue lisää

Lähtisitkö "teltantekijäksi"?

Oma ammatti voi avata ovet moneen sellaiseen paikkaan, johon muuten olisi hankala päästä. Teltantekijä voi kohdata ei-kristittyjä eri yhteiskuntaluokissa ja erityisesti maissa, joissa ei sallita perinteistä kristillistä lähetystyötä. Läsnäolollaan teltantekijä tukee paikallista seurakuntaa.

Lue lisää

Arkkitehti tutkimusretkellä

Keski-Amerikasta kotoisin oleva Gustavo (nimi muutettu) on arkkitehti, jota kiinnostaa työ Arabian niemimaalla. Lyhyt rukousmatka alueelle auttoi pohtimaan elämän suuntaa.

Lue lisää

Etsimme tiimiimme viestinnän osaajia

Etsimme tiimiimme graafikkoa osa- tai kokoaikaiseen työsuhteeseen. Graafikon tehtäviin kuuluu painotuotteiden valmistaminen sekä digitaalisen median ylläpito ja julkaiseminen. Lisäksi viestintätiimissämme on paikka auki toimittajalle/copywriterille. Toimittajan tehtäviin kuuluu sisällöntuotanto ja ideointi OM Uutiset -lehteen sekä nettisivuille ja sosiaaliseen mediaan.

Lue lisää

Madagaskarissa evankeliumi leviää kylästä toiseen

Noin puolet madagaskarilaisista on kristittyjä, mutta suurelle osalle heistä usko ei ole henkilökohtaista. Monesti kristinuskoon sekoittuu kansanuskoa ja noituutta. OM:n tiimi on pitkään rukoillut muutosta, ja he ovat alkaneet nähdä tuloksia.

Lue lisää

Unelma muslimitaustaisista lähetystyöntekijöistä

Algeriasta voi saada alkunsa muutos, joka mullistaa lähetystyön Lähi-idässä. Lähivuosien tavoite on tuhat algerialaista lähetystyöntekijää.

Lue lisää

"Lapset ja nuoret ovat seurakunta nyt"

Panu ja Netta Pitkänen lähtivät TeenStreetille palvelemaan ja oppimaan. Ensimmäisen kerran he kuulivat TeenStreetistä vuosia sitten ulkomailla asuessaan. Koti oli tuohon aikaan kaukana Euroopasta, mutta leiri kuulosti niin hyvältä, että Pitkäset päättivät lähettää kaksi vanhinta lastaan Saksaan osana suomalaisten ryhmää.

Lue lisää

‚ÄĚKun Jumala on kutsunut, h√§n pit√§√§ huolen‚ÄĚ

Pielavedeltä kotoisin olevat Risto ja Terttu Venäläinen ovat lähdössä kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi Bus4Life-työhön Ukrainaan ja Moldovaan. Bus4Life on entinen kirjastoauto, jota käytetään OM:n tekemässä kirjallisuus- ja evankeliointityössä useissa Euroopan maissa. Risto toimii Bus4Lifen kuljettajana syyskuun alusta marraskuun puoleenväliin saakka.

Lue lisää

Legacy lähetti yli sata suomalaista maailmalle

Kesäkuussa järjestettiin ensimmäistä kertaa eri järjestöjen yhteinen Legacy Project -aktiotempaus. Unelmana oli lähettää samaan aikaan 100 suomalaista maailmalle. Tavoite ylittyi, kun yli sata lähtijää suuntasi 15 aktioon ympäri maailmaa.

Lue lisää

Pitkä matka TeenStreetille

Moni matkustaa Saksassa viikonloppuna alkaneelle TeenStreetille kaukaa, mutta harvat valitsevat niin radikaalisti pidemmän reitin kuin Harjun perhe Suomesta. He ajoivat yhdentoista maan halki matkallaan Suomesta Offenburgiin.

Lue lisää
Ihmisiä heinänkorjuussa Keski-Aasian vuoristoseudulla

Vuorten ensi hedelmä

Catherine* ja Edward* ovat asuneet noin vuosikymmenen Keski-Aasiassa vuoriseudulla erään vähiten tavoitetun ihmisryhmän parissa. Kun he muuttivat seudulle, he eivät tunteneet yhtäkään kyseiseen ihmisryhmään kuuluvaa kristittyä. Vuosien varrella heidän tietoonsa on tullut noin 15 paikallista kristityksi kääntynyttä.

Lue lisää

Tapaaminen 70-luvulla OM:ssa mukana olleille

Perjantaina 6. syyskuuta j√§rjestet√§√§n tapaaminen kaikki vuosina 1969‚Äď1979 aktioissa tai muuten OM:ssa mukana olleille. Kuulutko joukkoon?

Lue lisää

Seurakuntien määrä kasvaa Itä-Turkissa

Turkki tunnetaan edelleen l√§hetysty√∂piireiss√§ maailman v√§hiten tavoitettuna valtiona. Seurakunnan istutus on muodostunut yh√§ merkitt√§v√§mm√§ksi osaksi OM:n ty√∂t√§ maassa.¬†Yksi uusista seurakunnista sijaitsee maan it√§osassa alueella, joka toimii sijaintinsa vuoksi porttina muuallakin It√§-Turkissa teht√§v√§lle ty√∂lle.¬†Seurakunta kukoistaa ‚Äď se on l√§hett√§v√§ seurakunta ja haluaa tavoittaa ymp√§rist√∂n maakunnat evankeliumin sanomalla.

Lue lisää

‚ÄĚEik√∂ Italiassa ole tarpeeksi kirkkoja?‚ÄĚ

Italia, Pisan kaupungin keskusta, sunnuntai-ilta: Nuoria aikuisia menee sisälle toimistorakennukseen. Sisällä parisenkymmentä henkilöä käy eläväistä keskustelua. On historiallinen hetki. Alkamassa on La Torre -seurakunnan ensimmäinen jumalanpalvelus koskaan.

Lue lisää

Logos Hopelta tiimi Suomeen!

OM:n lähetyslaivalta Logos Hopelta saapuu Suomeen kansainvälinen ryhmä nuoria aikuisia. Ryhmä kiertää toukokuussa seurakunnissa ja oppilaitoksissa.

Lue lisää

Joen varrelta

Hirmumyrsky Idai tuhosi mosambikilaisen Aminan kodin. Viiden lapsen äiti Amina on yksi ihmisistä, joita OM auttaa.

Lue lisää

Apua Ida-hirmumyrskystä kärsineille

Hirmumyrsky Idai iski Mosambikiin rajusti maaliskuun 14. päivänä ja koetteli myös Zimbabwea sekä Malawia. Katastrofin arvellaan vaikuttaneen ainakin 1,5 miljoonan ihmisen elämään. OM:n tiimit näissä kolmessa maassa haluavat vastata ihmisten hätään.

Lue lisää

Sivut