OM:n viestintäpäällikkönä aloittaa Tuija Niskanen

OM:n viestintäpäälliköksi on valittu FL Tuija Niskanen. Tuija aloittaa tehtävässään 1.6.2021.

Päivittäisviestinnän ja sisällöntuotannon ohella Tuijan tehtävänä on kehittää OM:n monikanavaista viestintää, luoda näkyvyyttä ja vahvistaa entisestään OM:n työn tunnettuutta Suomessa sekä tarjota järjestön läheteille ja työntekijöille työkaluja ja opastusta viestintään liittyvissä kysymyksissä.

"Uudessa työssä yhdistyy moni sydäntäni lähellä oleva asia: kirjoittaminen, kansainvälisyys, ihmisten kohtaaminen sekä ennen kaikkea merkityksellinen sisältö. OM:ssä voin olla oman ammattiosaamiseni kautta tekemässä ja mahdollistamassa lähetystyötä", Tuija Niskanen kertoo.

"Tuija aloittaa työt sopivaan aikaan, sillä työstämme parhaillaan Suomen OM:n uutta strategiaa", toteaa toiminnanjohtaja Arno Alajoki.

Tuija on aiemmin toiminut viestinnän ja kielitieteen tutkijana ja opettajana, kääntäjänä, toimittajana ja sisällöntuottajana.

"Rukoilen, että työni saa vaikuttaa ihmisiin sekä Suomessa että ulkomailla ja että voin innostaa muitakin löytämään oman paikkansa Jumalan kutsussa", Tuija toivoo.

Tuija Niskanen on valittu OM:n viestintäpäälliköksi. Kuva: Mika Pakarinen