Karoliina Gröhn

Tanssi on epäilemättä yksi TeenStreetillä puhutuista kielistä. Tanssityöpajoihin osallistuu noin sata nuorta joka päivä, ja iltaisin leirialueella tanssitaan yömyöhään. Lisäksi lavalla nähdään huikeita tanssiesityksiä, joista jokainen kertoo oman tarinansa.

Lavalla esiintyneeseen tanssitiimiin kuului tänä vuonna kuusi tanssijaa ­– viisi kokoaikaista sekä yksi ”ylimääräinen”, joka oli mukana aamutilaisuuksien aloituksissa. Tiimi on aiempina vuosina ollut kansainvälisempi, mutta tänä vuonna kaikki tanssijat olivat kotoisin Hollannista.

”Oikeastaan se helpotti asioita, koska me harjoittelimme paljon jo ennen TeenStreetiä”, tiiminjohtaja Lianne sanoo.

Jokainen TeenStreetin lavalla nähty esitys on kuuden kuukauden suunnittelutyön tulos. Ohjelmatiimi, joka koostuu useiden eri tiimien edustajista, aloitti kesän leirin teeman suunnittelun hyvissä ajoin keskellä talvea. Tämän jälkeen tanssitiimin jäsenet ideoivat yhdessä erilaisia vaihtoehtoja, jotka tukisivat opetettavaa teemaa parhaiten. Ideat esiteltiin ohjelmatiimille, joka sitten valitsi niistä ne, jotka toimisivat parhaiten opetusten kanssa. Lopuksi tanssitiimin koreografit suunnittelivat varsinaiset esitykset.

”Yritämme yhdistää tanssiesitykset mahdollisimmat hyvin opetuksiin niin, että ne voisivat tukea ja vahvistaa lavalla puhuttua”, Lianne kertoo. ”Haluamme, että yhteys opetuksen ja nuorten arjen välillä olisi mahdollisimman selkeä.”

Joskus avuksi otetaan nuorille tuttua musiikkia, toisinaan tanssijat ammentavat esityksiin sisältöä omista henkilökohtaisista kokemuksistaan. He joutuvat miettimään, millaisia ongelmia heillä itsellään oli nuorena ja miten Jumala auttoi heitä ongelmien keskellä.

”Toisinaan liikutaan hyvin henkilökohtaisella alueella”, Lianne myöntää. ”Koreografin on pakko laittaa oma sydämensä mukaan peliin, mikään muu ei toimi. Käytetäänhän tanssissa omaa kehoa. Tanssille pitää antaa kaikkensa, ei pelkästään lavalla, vaan myös suunnitteluprosessin aikana.”

Tanssijat, kuten ketkä tahansa esiintyvät taiteilijat, saavat usein osakseen ihailua. Lianne haluaa muistuttaa nuoria, että myös tanssijat ovat ”ihan tavallisia ihmisiä”, jotka tekevät virheitä ja kohtaavat elämässään haasteita.

 ”En osaa sanoa miksi, mutta toisinaan esiintymislava luo valheellisen kuvan siitä, että esiintyjät olisivat täydellisiä ihmisiä, joilla on täydellinen jumalasuhde”, Lianne sanoo. ”Yritämme välttää sitä olemalla nöyriä ja kertomalla omia tarinoitamme työpajoissa. Samalla rohkaisemme nuoria ja kerromme heille, että hekin voisivat ihan hyvin esiintyä.”

Lavalla nähtyjen esitysten tarkoituksena on ennen kaikkea rohkaista nuoria kasvamaan uskossaan.

”Toivomme, että esitykset voisivat osaltaan tuoda nuoria lähemmäksi Jeesusta. Se on se syy, miksi me tanssimme. Haluamme kertoa heille: Mene lähemmäksi Jeesusta.”