Stories

Image saying TeenStreet Curious Update

TeenStreet 2020

Vuoden 2020 TeenStreetistä tulee vähän tavallista jännittävämpi. Emme kokoonnu tänä vuonna Oldenburgiin, vaan aloitamme uudenlaisen, ympärivuotisen seikkailun, joka yhdistää meidät paitsi Jeesukseen myös toisiimme ympäri maailmaa ja omassa kotimaassamme.

Read more

Jumala tekee työtänsä

‚ÄúSe¬†oli¬†niin¬†kaunis¬†hetki‚ÄĚ,¬†Gabi¬†muistelee. ‚ÄúOlimme¬†kaikki¬†yhdess√§.¬†Is√§¬†soitti¬†kitaraa, ja¬†min√§¬†aloin¬†laulaa¬†syd√§mest√§ni¬†Jumalalle. Tiesimme,¬†ett√§¬†pimeys¬†oli¬†siirtynyt¬†ja¬†ett√§¬†kaikki¬†asiat¬†j√§rjestyisiv√§t.‚ÄĚ

Read more

Tätä et tiennyt TeenStreetistä

TeenStreetiä (TS) saattaa olla vaikea kuvailla kaverille, joka ei ole koskaan ollut leirillä. Joskus jopa leirillä useita kertoja olleiden voi olla vaikea hahmottaa sen massiivisuutta. Onko sen käsittäminen edes mahdollista? Ehkä ei, mutta haluaisimme kuitenkin yrittää.

Read more

TeenStreetin innostamana (osa 2)

Ruotsalaisen seurakunnan, Ryttargårdskyrkanin, nuorisotyöntekijät ovat kouluttaneet nuoria palvelemaan paikallisia ihmisiä ja seurakuntia ympäri maailman jo kymmenen vuoden ajan. Tämä on tarina siitä, kuinka TeenStreet innosti seurakuntaa kehittämään nuortenohjelmaansa niin, että se varustaa nuoria johtajuuteen ja lähetystyöhön.

Read more

TeenStreetin innostamana (osa 1)

Tiesitkö, että suurin yksittäinen TeenStreetille (TS) tuleva ryhmä tulee ruotsalaisesta seurakunnasta? Tämä on tarina siitä, kuinka TS innosti seurakuntaa kehittämään omaa nuorisotyötään.

Read more

Tanssin siivillä

Tanssi on epäilemättä yksi TeenStreetillä puhutuista kielistä. Tanssityöpajoihin osallistuu noin sata nuorta joka päivä, ja iltaisin leirialueella tanssitaan yömyöhään. Lisäksi lavalla nähdään huikeita tanssiesityksiä, joista jokainen kertoo oman tarinansa.

Read more

Viikko pähkinänkuoressa

Opetusta, ylistyst√§, aktiviteettej√§, ruokahetki√§ ‚Äď ja niin paljon kaikkea muuta! On mahdotonta kertoa kaikkea, mit√§ viikon aikana ehti tapahtua. Tehd√§√§n kuitenkin lyhyt katsaus TeenStreetiin 2019.

Read more

Päivä 6: KESKITY

Mihin keskityt el√§m√§ss√§si? Pieniin asioihin vai Jeesukseen? P√§iv√§n opetuksessa puhuttiin el√§m√§n monalisoista, jotka viev√§t huomion toisaalle ‚Ästja kehotettiin k√§√§ntym√§√§n ja katsomaan Jeesukseen.

Read more

Jumala puhuu taiteen kautta

Art Zone -taidealueella nuoret voivat ilmaista itseään ja ylistystään Jumalalle. Saskia löysi taiteesta tavan rauhoittaa mielensä ja kuunnella Jumalan puhetta.

Read more

RAG ‚Äď juoksutapahtuma maailman nuorten hyv√§ksi

Yli 1 200 ihmistä otti osaa TeenStreetin RAG-hyväntekeväisyystapahtumaan juosten tai kävellen. Pakolaisnuorten ja -lasten sekä muissa maissa järjestettävien TeenStreetien hyväksi kerättiin yli 85 000 euroa.

Read more

Päivä 5: VOIMA

Sanoissamme on voima satuttaa ja tuhota, mutta myös rohkaista ja rakentaa. Jeesuksen sanat antavat ilon, elämän, rauhan, toivon ja merkityksen.

Read more

Päivä 4: MUKANA

Meidät on kutsuttu mukaan toimimaan, koska muidenkin ihmisten tulee kuulla Jumalan rakkaudesta. Päivän puhujien esimerkit ankanpojasta ja roskisrummusta avasivat sitä, miksi ja miten vastata tähän kutsuun.

Read more

Päivä 3: VAIKUTUS

Kolmantena p√§iv√§n√§ p√§√§hallissa oli erilliset kokoontumiset tyt√∂ille ja pojille. P√§iv√§n teemana oli ‚ÄĚVaikutus‚ÄĚ ja p√§√§raamatunkohtana San. 4:23: ‚ÄĚEnnen muuta varjele sit√§, mik√§ on syd√§mess√§si ‚Äď siell√§ on koko el√§m√§si l√§hde.‚ÄĚ

Read more

Oman paikan löytämisestä: Agnesin tarina

Kuusitoista vuotta sitten Agnes istui TeenStreetin iltatilaisuudessa mieli maassa ja mietti omaa paikkaansa. Nyt hän seisoo päähallin lavalla ja toimii saksan tulkkina. Matkan varrella Agnes on oppinut paljon ovien avautumisesta, niiden kolkuttelusta ja Jumalan ehdottomasta rakkaudesta.

Read more

Päivä 2: LUOTTAMUS

TeenStreetin toisena päivänä hallin pääpuhujat esittelivät osallistujille luottamuksen hyveen ja puhuivat siitä, miten luottamus perustuu rakkauteen.

Read more

Päivä 1: VIISAUS

TeenStreetin ensimmäisenä päivänä pohdittiin viisautta. Viisautta tarvitaan päivittäisessä elämässä. Jumala haluaa antaa meille viisautta ja kutsuu etsimään sitä kuin aarretta.

Read more

Pitkä matka TeenStreetille

Moni matkustaa TeenStreetille kaukaa, mutta harvat valitsevat niin radikaalisti pidemmän reitin kuin Harjun perhe Suomesta. He ajoivat yhdentoista maan halki matkallaan Suomesta Offenburgiin.

Read more

Avajaisillan tunnelmia

Hallin täyttivät bassorytmit ja ylistys, kun ensimmäinen Throne Room -tilaisuus polkaistiin käyntiin. Ylistys, puheet ja tervetuliaisvideo tekivät vaikutuksen osallistujiin.

Read more

Leirille saapuminen

Nuoret, palvelutiimin jäsenet, koutsit ja ukkosmyrskyt saapuivat leirialueelle lauantaina. TeenStreetille saapuvat nuoret kertoivat, mitä he odottavat eniten tulevalta viikolta.

Read more

Equip Day 2019

Equip Day (varustamispäivä) on palvelutiimille suunniteltu erityinen päivä, jolloin heitä rohkaistaan olemaan osa Jumalan suunnitelmaa. Palvelutiimin rohkaiseminen ennen leiriläisten saapumista on osoittautunut tärkeäksi osaksi vuosittaista TeenStreetin ohjelmaa.

Read more

Pages