Image
Katuevankeliointi

Koukussa katuevankeliointiin

Osallistuin ensimmäisen kerran katuevankeliointiin Tampereella keväällä 2020. Tuntui uudelta ja pelottavalta lähteä aivan ”paljaana” kadulle kohtaamaan ihmisiä ja kertomaan heille evankeliumia.

Osallistuin ensimmäisen kerran katuevankeliointiin Tampereella keväällä 2020. Olin ollut aiemmin Turussa kohtaamassa ihmisiä makkarateltalla ja järjestänyt puistossa rukousmaalausta yhteiskristillisessä tapahtumassa, mutta nyt tuntui uudelta ja pelottavalta lähteä aivan ”paljaana” kadulle kohtaamaan ihmisiä ja kertomaan heille evankeliumia. En pitänyt itseäni katuevankelistana ja olin todella oman mukavuusalueeni ulkopuolella. 

Silta sydämiin 

Ripustimme tiimin kanssa punaiseen naruun kahdelta kristityltä taiteilijalta saamiamme valokuvia. Kutsuimme ihmisiä valitsemaan heitä puhuttelevan taidevalokuvan. Ihmiset kertoivat valitsemastaan kuvasta ja siitä, miten kuva liittyy heidän elämäntilanteeseensa. Valitsin sen jälkeen heille vielä toisen kuvan, jonka kautta kerroin Jumalan rakkaudesta ja siitä, mitä hyvää Jumala on suunnitellut heidän elämäänsä. 

En osaa vieläkään edes sanoittaa, mitä tapahtui kahden tunnin aikana, kun kohtasin seitsemän ihmistä. Tuntui, että aika pysähtyi ja sydänten välille syntyi silta. Muurit ja naamarit putosivat ja Jumala oli siinä rakkaudessaan ja viisaudessaan läsnä. Moni kohtaamistani ihmisistä hämmästeli, miten sanat osuivat suoraan heidän elämäänsä ja sydämeen. Eräs nuori totesi: ”Juuri tämmöistä evankelioinnin kuuluu olla, ja en todellakaan seisoisi tässä, jos tämä ei koskettaisi!” Ihmisillä oli elämässä meneillään monenlaisia kriisejä ja haasteita. Kohtaamiset tuntuivat ihmeellisiltä, Jumalan ennalta järjestämiltä hetkiltä. Jokainen kohtaamistani ihmisistä halusi myös rukousta. 

Näin jälkikäteen mietin, olisiko tuo hetki ollut osa Jumalan hyvää suunnitelmaa saada minut tämän huippukokemuksen kautta koukutettua mukaan evankeliointiin. Joka tapauksessa en tämän kokemuksen jälkeen ole halunnut jättää väliin yhtäkään mahdollisuutta kulkea tämän tiimin matkassa. 

Ainutkertaisia elämäntarinoita 

Tähän mennessä olemme kohdanneet kaduilla satoja ihmisiä ja kuunnelleet useita ainutkertaisia elämäntarinoita. Pyhän Hengen läsnäolo on ollut vahvasti mukana ja ilo sekä into tiimin kesken on ollut mahtavaa. Ihmiset ovat olleet janoisia kuulemaan Jeesuksesta ja moni kaipaa muutosta elämäänsä. On ollut hienoa luoda suhteita nuoriin – välillä kysymyksiä satelee niin paljon, että pitää jakaa vuoroja kyselijöiden kesken. Moni nuori on tullut kosketetuksi keskusteluista ja rukouksista. Myös kirjallinen materiaali otetaan ilolla vastaan. 

Tiimin kanssa kokoonnumme myös kerran viikossa tutkimaan Raamattua ja rukoilemaan. Ajatuksena on perustaa pienryhmiä, joihin voivat osallistua kaduilla kohtaamamme ihmiset. 

Evankeliointitiimissä tapahtuu jotain ihmeellistä. Kun omat kätemme ovat kyynärpäitä myöten mullassa, myös meidän tiimiläisten keskinäinen yhteys tuntuu toimivan kuin itsestään. Jumala on yhteydessämme mukana. Kirkkokunnat ja opilliset yksityiskohdat ovat kadulla sivuseikkoja, sillä silloin olemme ytimessä, viemässä evankeliumia ihmisille. 

Olemme jokainen kiviä, joista muodostuu Jumalan temppeli, jossa hänen henkensä toimii ja vaikuttaa (Ef. 2:20–22). Olen miettinyt, miksi juuri kadulla Pyhän Hengen läsnäolo ja johdatus on niin voimakasta. Onko tämä vahvistus itselleni, että olen kutsussani? Vai onko niin, että Herra käyttää ketä tahansa, joka uskaltaa lähteä heiluttamaan hihojaan Jumalan elopellolle, sillä tekijöitä on vähän? 

Hypätään seikkailuun 

Otetaan Raamattu mukaan arkeemme ja katsotaan mallia alkuseurakunnan orgaanisesta työtavasta. Jeesuksen opetuslapset ja apostolit olivat meidän laillamme aivan tavallisia ihmisiä omine heikkouksineen. Moni Raamatun henkilö koki alamittaisuutta ja heikkoutta, mutta oli siitä huolimatta altis ja kuuliainen Jumalalle. 

Haluaisin rohkaista jokaista Jeesuksen omaa, joka vielä epäröi tai pelkää lähteä liikkeelle: Uskalla hypätä niihin rohkeisiin kenkiin, jotka vievät sinut seikkailuihin, joissa koet omaa pienuutta ja jossa voit olla heikko, koska sana lupaa, että heikoissa Jumala on vahva. Uskalla tarttua Jeesuksen käteen ja kulkea hänen työkaverinaan yhdessä muiden uskovien kanssa. 

Me jokainen olemme äärettömän arvokkaita ja luotuja Jumalan valoksi tähän maailmaan ja hänen käyttöönsä. Tehdään se yhdessä! 

Teksti: Maria Korvenniemi 

Kirjoittaja on OM:n yhteyskoordinaattori, jonka sydän sykkii evankelioinnille erityisesti luovia tapoja käyttäen. Tampereella Maria on ollut mukana lähetysjärjestö Steigerin järjestämässä katuevankelioinnissa, jossa on mukana kristittyjä erilaisista taustoista.

Share on